Que fixe [ke fish]

Tällä viikolla täällä oli ranskalaisen elokuvan festivaali. Kävin katsomassa kaksi leffaa, toinen oli festivaalin avauselokuva ja ohjaaja oli paikalla kommentoimassa ja vastaamassa kysymyksiin. Tykkäsin elokuvista ja avajaisiltana elokuvan jälkeen tarjoiltu cocktail-illallinen oli fiini.

Ruoka ja juoma on täällä hyvää. Tai okei, turskaa on lounasravintoloissa päivittäin, resepti on aina eri mutta maku sama. Muutenkin portugalilaiset rakastavat turskaa, olin eilen supermarketissa ostoksilla ja aloin kirjaosastolla ihmetellä kummallista hajua. Hetken kuluttua huomasin, että turskahan se on mikä haisee, kauppa oli laittanut varmuuden vuoksi kuivattua turskaa myyntiin kirjojen luo kauas elintarvikeosastosta. Turska= bacalhau. Turskan kaverina on aina riisiä ja useimmiten myös ranskalaisia perunoita. Ruokailijan ei siis tarvitse valita, haluaisiko riisiä vai ranskiksia, kun saa molempia joka tapauksessa. Pastaa täällä ei ainakaan yliopistolla harrasteta, ja portugali on ehkä maailman ainut kieli jossa pasta ei ole nimeltään pastaa. Nää sanoo 'massa' kun ne tarkottaa pastaa, sana 'pasta' tarkottaa kansiota tai salkkua. Leivoksia on satoja erilaisia, ja yhdessä perinneleipomossa on Helsingin Café Esplanadinkin jättimarengit päihittävä limpun kokoinen megamarenki. Oon päättänyt kokeilla jokaista leivosta, eli megamarenginkin päivä koittaa vielä.

Täällä on ensi viikolla Latada, eli vuoden toiseksi suurin opiskelijajuhla. Suurin on Queima das fitas (= Nauhainpoltto), keväällä lukuvuoden päätteeksi järjestettävä suurjuhla, joka on oikeestaan ylioppilaskunnan järjestämä festivaali. Ulkomaisia ja portugalilaisia bändejä esiintyy ja viikon ajan on kaikennäköstä ohjelmaa ja kaupunki on kuulemma ihan sekaisin. Osasyy sekaisuuteen on ehkä se, että Queiman aikana juodaan kuulemma enemmän olutta kuin Saksan Oktoberfesteillä (!). Saksalaisvaihtarit ei suostu uskomaan tota. Niin joo ja siis opiskelijat polttaa tapahtuman aikana oman tiedekuntansa värisiä (jokaisella tiedekunnalla on oma tunnusvärinsä) nauhoja, siitä nimi. Latada on Queiman pikkuveli, eli jotain samansuuntaista on ilmeisesti luvassa nyt lokakuussakin. Latada on saanut nimensä tölkeistä (= latas), joita ekan vuoden opiskelijat joutuu sitomaan viikon ajaksi jalkoihinsa. Tämä on jokin akateeminen perinne, jonka merkitys ei ole vielä auennut mulle, ehkä ensi viikolla sitten. Ainakin melu on kuulemma kauhea, kun monta sataa opintonsa aloittanutta rämistelee menemään tölkit nilkoissa.

Portugalin puhuminen sujuu ihan ok, tärkeimmät sanat on jo hallussa. Esimerkiksi 'siistiä!' on 'que fixe!' eli [ke fish]. Brasilialaiset sanoo kylläkin 'legal'. Sit kaikki on aina 'muito giro', 'tosi nättiä'. Brasilialiset ei käytä totakaan, oon hengannu yhen brasilialaistytön kanssa ja se aina ihmettelee kun portugalilaiset puhuu niin kummallisesti sen mielestä. Ylipäätään erot Brasilian ja Portugalin portugalin välillä on vähän niinku jenkki- ja brittienglannin tai Espanjan ja lattarimaiden espanjan välillä, matkatessa meren toiselle puolelle jotain aina muuttuu. Ainakin mun kokemuksen mukaan lausuminen on helpompaa Euroopan ulkopuolella kielestä riippumatta. Mutta kun kieli kuitenkin on sama, niin transaltanttiset suhteet hoituu.

Huomisaamuna lähden junalla etelään Faron kaupunkiin Algarveen. Tommi on tällä hetkellä matkalla tänne Portugaliin, tavataan Farossa huomenna puoliltapäivin, jee! Ilmat on toivottavasti hyvät, ainakin täällä pohjoisempana Coimbrassa on vielä lämmin.
Nyt nukkumaan, tchau!

Kuvia

No sain viimein laitettua kuvia tänne, ensin ei ollu nettiä kotona, sitten tuli sähkökatkos ja sen jälkeen netti lakkas toimimasta, nyt toimii taas. Seliseli. Mutta tässä näitä.

Oltiin pyhiinvaellusmestoilla Fatimassa ja kun saavuttiin junalla perille kävi ilmi, että ollaan 25km päässä sieltä, missä meidän piti olla. Mentiin sit bussilla. Teele ei kestäny kun Angelika heitti läpyskää aavekaupungista, holy ghost town.

Meidän eriskummallinen vuokraisäntä ei maksanu sähkölaskuja vaikka lupas, ja elettiin muutama päivä sähköttä. Teele, kynttiläillallinen.

Riisiä. Sitä syödään täällä paljon, ja kaikilla aterioilla on yleensä sekä riisiä että ranskiksia. Ja turskaa.

Bodyboarding sujuu kuin vanhoilta tekijöiltä, Teele ja minä.

Maailman suurin sateenkaari ja kukkulakaupunki Coimbra. Kukkulan huipulla yliopisto.

Täällä satoi kerran. Akvedukti.

Humanistinen tiedekunta, täällä mulla on kaikki luennot. Tuttu paikka.

Perinteinen opiskelijoiden asu. Jokainen opiskelija saa valita, haluaako käyttää viittaa vai ei. Moni käyttää viittaa päivittäin, ja menee baariinkin se päällä. Lienee turhaa mainita, että asu on perinne keskiajalta. Coimbran yliopisto perustettiin 1290.

Azulejos. Sinivalkoisia kaakeleita, jotka on sitä perinteisintä Portugalia. Näitä on kaikkialla ja näistä ollaan ylpeitä.

Mun huone. Tää kuva on syyskuulta, nyt huone on jo hieman sekaisempi ja kukka on kuollut. He.

Meidän talo ulkoa.

Näitä mäkiä täällä kiivetään.

Meidän kämpän Erasmus-edustus biitsillä Figueira da Fozissa. Angelika-Itävalta, Teele-Viro, mä, Nicole-Italia.

Tältä täällä näyttää.

Pätkii

Tällä viikolla vietettiin muutama päivä ilman sähköä kun vuokraisäntä ei ollu maksanu laskuja, se olis sen homma hoitaa ne. Syötiin sit kynttiläillallisia ja mentiin aikasin nukkumaan tai vaihtoehtoisesti yöelämään pakoon kodin pimeyttä. Nyt kuitenkin taas pelittää. Me odotetaan kämppisten kanssa jännityksellä, mikä paikka kaipaa korjausta seuraavaks. Talo on ihana ja remontoitu, mutta tarpeeksi vanha niin että vuorotellen joku hana, ikkuna, suihku tai ovi on rempallaan. Joskus kyse on myös siitä, että me ei vaan osata. Meillä on täällä kaasuhella, eikä kukaan meistä vaihtareista ollut käyttänyt sellaista aiemmin. Tai hellan kanssa nyt vielä sujui, mutta kun haluttiin leipoa niin taidot ei enää riittäneet uunin käyttämiseen. Kävin pyytämässä naapurin avuksi, ja kun browniet oli valmiita niin vietiin Paulolle palanen.

Tällä viikolla törmäsin yllätyksekseni suomalaisturisteihin keskustassa. Meinasin kysyä, mistä päin Suomea eläkeläisryhmä oli, mutta ei mun sitten tarvinnutkaan, ne oli Turusta. Kuulihan sen. Niillä oli portugalilainen opas, joka puhui suomea (ei kuitenkaan turkulaisittain)! Mekin turisteiltiin kämppisten ja yhden brasilialaisen tytön kanssa tänään, käytiin Fatiman kaupungissa. Se on tänään ja huomenna täynnä pyhiinvaeltajia, ja muutenkin joka vuosi aina 13. touko- ja lokakuuta. Kaupunki oli käsittämättömän täynnä sekä ihmisiä että matkamuistoputiikkeja. Vaikka tavaraa oli tarjolla pyhimyssytkäreistä itsevalaiseviin, pimeässä loistaviin Neitsyt Maria -patsaisiin, ostin vain bussilipun takaisin kotiin. Vannon, etten ole koskaan nähnyt niin paljon tilpehööriä kerralla yhdessä paikassa.

Käytiin tänä viikonloppuna myös elokuvissa. Täällä on tapana, että elokuvan keskivaiheilla pidetään tankkaustauko. Elokuvayleisöllä on 7 minuuttia aikaa käydä ostamassa vielä vähän lisää pop corneja tai arvailla elokuvan loppuratkaisua vieruskaverin kanssa kesken filmin. En tiedä kuka matemaatikko on laskenut, että seitsemän minuuttia on aika, jossa ihmiset ehtivät ulos ja takaisin sisään ennen kuin pätkä laitetaan taas pyörimään, sillä ihmiset valuivat sisään tasaisesti tauon jälkeen elokuvan jo pyöriessä. Yleensä täällä ei ajan suhteen olla niin tarkkoja. Silti hervottoman suuret rannekellot ovat muotia. Se ei ehkä kuitenkaan kerro portugalilaisten aikakäsityksestä paljoakaan, täsmällisyydellä kun ei ole niin kauhean suurta merkitystä. Täällä saa myös aina jonottaa joka paikkaan, ja joka paikassa täytyy ottaa jonotusnumero. Numerolla ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole oikeastaan merkitystä, koska jonoissa kestää aina niin kauan, että puolet ihmisistä kyllästyy ja lähtee kesken pois. Niinpä jonotusnumeroissa edetään ihan miten sattuu, ja jos sattuu pääsemään ihan hoitamaan asiaansa ennen sulkemisaikaa, ei ole mitenkään tavatonta että lähetetään jonottamaan toiseen paikkaan koska asia ei ehkä kuulukaan kyseiselle henkilölle. Usein toisesta paikasta lähetetään takaisin ensimmäiseen. Kafkalta terveisiä.

Oon löytäny kaupunginkirjaston ja lainannutkin jo sarjiksia. Löysin myös mainion sarjiskaupan ihan läheltä kotia. Yliopiston kirjastoissa asioiminen on nihkeetä, voidakseen mennä lukemaan kirjastoon pitää täyttää lomake, jonka jälkeen lukusalia saa käyttää tasan tunnin. Halusin lainata yhden kirjan, ja mun piti ensin täyttää lomake, jonka jälkeen virkailija kysyi samat tiedot uudestaan ja halusi nähdä kaikki mahdolliset dokumentit jotka todistaa mun henkilöllisyyden. Täkäläinen byrokratia on hullunkurista, kaikki on muka-tiukkaa mutta sitten itse virkailijatkin on oikeesti ihan hukassa ja löysin rantein. Kaikesta säädöstä ja veivaamisesta huolimatta kaikki järjestyy aina lopulta, oon tosi tyytyväinen mun elämään täällä ja iloinen siitä, että olen juuri täällä juuri nyt.

Kävin angolilaisissa tansseissa ja tykkäsin, luulin että se olis ollu jotain Suomessa tanssitun afron tyyppistä, mutta ne olikin paritansseja. Eka kerta oli kuitenkin myös mun viimeinen, koska ne muutti kurssin aikataulua niin että kaikki tanssitunnit on mun luentojen kanssa päällekäin. Yritettiin alottaa myös salsa mun kämppiksen Nicolen kanssa, mutta se olikin edistyneitten ryhmä, alkeet alkaa vasta ens viikolla. Aattelin myös kokeilla yliopiston järjestämää kansantanssikurssia.

Lokakuu, Portugali ja portugali

Lueskelin tänä aamuna eka kertaa täällä ollessani mun Suomessa käyttämää portugalin kielen oppikirjaa. Huomasin että se on ihan oikeesti story of my life, kirjassa esiintyvät henkilöt nimeltään Marta, Leena, Pekka ja Paula, ja kirjan päähenkilöllä on mun tapaan kavereina italialainen ja itävaltalainen tyyppi. Ootan millon löydän mun virolaisen kämppiksen tuntomerkit kirjasta :D

Mun nimi on jotenkin vaikea käsittää täällä (siis puhun nyt etunimestä, sukunimeänihän saan toistella jatkuvasti Suomessakin), olin luullut että Irma olis kansainvälinen nimi. Mut ehkä kaksiosainen nimi sekottaa, koska täällä niitä ei juuri ilmene. Lisäksi 'irmã' tarkottaa portugaliksi siskoa, niin mun nimi on jo useaan otteeseen yliopistolla ymmärretty Irmã Liisa, eli sisar Liisa... Portugali teki musta nunnan. Monille Suomi on ihan älyttömän kaukainen paikka, ja joidenkin on vaikea käsittää, että Suomessa voi opiskella portugalia. Yksi täti joka on mun kanssa samoilla kursseilla kysyi, onko mun vanhemmat Portugalista kun oon suomalainen ja puhun portugalia, sen mielestä se oli muuten ihan mahdoton yhtälö. Suomalaisuus aiheuttaa edelleen "Que exótico!" -tyyppisiä reaktioita.

Mulla ei oo ollu ennen tänne tuloa oikeastaan minkäänlaisia ennakkoluuloja portugalilaisia kohtaan, en tiennyt maasta tai sen ihmisistä kovinkaan paljoa ennen tänne tuloa. Turistioppaasta luin, että Portugali on maailman ainut viinipullon korkkien valmistaja, että portugalilaiset ovat tutkimusten mukaan EU:n laiskin kansa ja että täällä juodaan eniten alkoholia koko maailmassa. Portugalin kielikurssin opettaja kertoi myös, että stereotypian mukaan portugalilaiset ovat karvaista kansaa, mikä pitää kyllä havaintojeni perusteella paikkansa. Olen myös huomannut, että ääneni on matalampi kun puhun portugalia, on pakko puhua jotenkin kurkusta. Joo ja toinen meidän portugalilaiskämppiksistä puhuu englantia, mutta toinen ei. Se on ihan hyvä, tulee harjoiteltua. Meidän kämppä on vanhassa talossa, niin aina joku putki on vähän rempallaan, ja putkimiehet ovat käyneet meillä pariin otteeseen. Toinen putkimiehistä puhuu hyvää englantia ja toinen täydellistä saksaa. Yliopistolla kukaan ei puhu kumpaakaan. !?

Ihan alusta lähtien, kun seisoin Coimbran juna-asemalla matkalaukkujeni kanssa, multa on kysytty tietä portugaliksi. Mietin, eikö kysyjä kenties huomannut, että näytin turistimmalta kuin kukaan paikalla olijoista, vaan päätti kysyä suunnistusohjeita juuri minulta. Muutenkin multa kysytään neuvoa toistuvasti, eli näytän ehkä jo jossain määrin coimbralaiselta, hehe. Tähän mennessä tosin en ole osannut neuvoa kysyjää perille kuin kerran, ja sekin johtui siitä että kysytty määränpää oli kysyjän selän takana. Täällä Coimbrassa on tosi paljon turisteja, ehkä siksikin neuvoa kysytään harvinaisen usein. Turistiryhmät koostuvat useimmiten saksalaisista eläkeläisistä, joille tämä kaupunki on ihan väärä matkakohde. Portaita ja nousemista muutenkin on niin paljon, että saksalaismummut ja -papat riskeeraavat terveytensä nähdäkseen Coimbran yliopiston maailmankuulun vanhan kirjaston. Täällä on myös yksi nähtävyys, jota yksikään turistiopas ei mainitse: kaupungin keskustassa on vankila. Inês, portugalilainen kämppis, kertoi että joka vuosi sieltä karkaa 2-3 vankia. Jännitystä elämään.

Fuksiaiset on täällä vedetty äärimmilleen, siinä missä Suomessa sekoillaan yksi päivä, Coimbrassa 'praxe' eli uusien opiskelijoiden höykyytys jatkuu koko ensimmäisen vuoden. Perinteisiin keskiaikaisiin viitta-asuihin pukeutuneet vanhemmat opiskelijat nöyryyttävät caloiroja, ekan vuoden opiskelijoita pitkään ja hartaasti. Siksi kampuksella aina joku laulaa kovaan ääneen, halaa ihmisiä maksusta tai harhailee ympäriinsä pukeutuneena pyjamaan. Odotan jännityksellä jaksavatko vanhemmat opiskelijat ihan oikeasti hyppyyttää nuorempiaan toukokuuhun asti.

Eilen käytiin rannalla Figueira da Fozissa. Kaupungissa oli myös vanhan tavaran markkinat, ja käsiini osui valokuva vuodelta 1925, joka oli päivätty mun synttärinä. Oli tietenkin pakko ostaa. Ostin myös vanhoja sarjiksia.

Parhain terveisin, com os meus melhores cumprimentos,
Sisko-Liisa

Altantin rannalla

Tulin just saunasta. Turkulaisen tytön portugalilainen vuokraisäntä on Suomi-hullu, se on ollu töissä Suomessa ja tuonu saunan mukanaan Portugaliin. Tai kiukaan, ainaki. Oli ihan oikeet suomalaiset löylyt lämpimässä kesäillassa, uima-allaskin oli. Uhu.

Sää on ihan kesäinen, melkein kolkyt astetta on edelleen. Oltiin viikonloppu Teelen ja Angelikan kaa, kämppisten kesken siis, biitsillä Lissabonin lähellä ja Sintran kaupungissa käytiin kanssa. Vuokrattiin auto ja ajettiin pienimuotoisesti Praia do Guincholle, surffauksen World Championship -rannalle harjottelemaan. Paitsi ei me loppujen lopuks surffattu vaan bodyboardingeiltiin, se on niinku surffausta mut siinä ei nousta seisomaan. Surffijamppa sano että aallot ei ollu hyvät surffaamiseen, et tänä viikonloppuna kannatti mieluummin harrastaa bodyboardingia. Ja mehän harrastettiin, oli ihan älyttömän kivaa. Ehkä ens kerralla sit surffilauta jos aallot on suotuisat. Yötä oltiin camping-alueella ihan rannan vieressä, ja käytiin myös Cabo da Rocalla, Euroopan läntisimmällä ulokkeella.

Muutenkin oon harrastanu vesiurheilua, yliopisto järjesti vaihtareille melontaretken. Tän kaupungin halki kulkee Mondego-joki ja meidän oli määrä meloa 18 kilometriä, mutta luulen että ne vaan halus että me tunnetaan itsemme atleeteiksi, se ei varmasti ollu niin pitkä se reitti. Mutta kivaa oli, meille oli järjestetty grillibileet melonnan päätteeksi ja uitiin joessa ja aurinko paistoi.

Yliopistolla kurssit alkaa lähteä ihan kunnolla käyntiin, mun pitäis muun muassa kirjottaa portugaliks 15 sivua jostain Afrikkaan liittyvästä, aihe toivottavasti täsmentyy vielä. Cultura portuguesan, Portugalin kulttuuri -kurssin proffa tuntee Jyväskylän yliopiston kielten laitokselta proffan ja yks toinen proffa on vieraillu Joensuun yliopistossa. Muutenkin on tosi kummallista kun aina kun joku kysyy mistä maasta oon kotoisin, niin seuraava kysymys on "Ai ootsä Joensuusta?" tai vielä useemmin "Ootko Turusta?". Yleensä Helsinki on ainut mitä ulkomaalaiset tuntee Suomesta, mut täällä kaikki tietää Turun ja Joensuun...mtäh.

Aijoo ja portugalilaiset työllistää itseään mielenkiintosilla tavoilla, täällä on muun muassa päällystäjien ammattikunta. Kadun varsilla on yleensä vanhoja miehiä, jotka päällystää kaikennäkösiä dokumentteja ja kortteja kontaktimuovilla pientä maksua vastaan. Mäkin haluisin kehittää itselleni jotain vapaa-ajanvietettä, oon yrittäny alottaa jonku harrastuksen täällä mut kaikki menee päällekäin mun kurssien kanssa yliopistolla, kun luennot päättyy illalla kaheksalta tai kymmeneltä (!). Lokakuussa alkais angolalaisten tanssien kurssi, aattelin kysyä voisinko mennä sinne vaikken pääsis joka kerta. Ens viikolla aion harrastaa piknikkejä, sovin yhden tsekkiläisen tytön kanssa että käydään tarkastamassa kaupungin puistot, täällä on pari isompaa julkista puutarhaa.

Opiskelijaelamaa

Kolmas viikko taalla. Viime viikonloppuna Erasmus Student Network -vaihtarijarjesto jarjesti retken Portoon, oltiin kamppisten kanssa siella maistelemassa portviineja ja tutustumassa kaupunkiin ja muihin Erasmus-opiskelijoihin. On ollut huvittavaa huomata, kuinka hyvin stereotypiat pitaa paikkansa: espanjalaiset ei sieda hetkeakaan hiljaisuutta, ne on aanessa ihan koko ajan, tasmallisia saksalaisia kiristaa aivan torkeesti se, etta mikaan taalla ei tapahdu sovitussa aikataulussa, ranskalaiset ei puhu englantia... Reissu oli kaikesta huolimatta kiva ja haluan kayda Portossa viela uudestaan. Aijoo ja tapasin reissulla kolme suomalaista tyttoa, jotka opiskelee Pirkanmaan ammattikorkeessa, ne on kans taalla vaihdossa. Yks niista on Jyvaskylasta, kavi ilmi etta ollaan asuttu naapureina mutta tavattiin sit ekaa kertaa taalla. Jepjep.

Kurssien yliopistolla piti alkaa jo kaksi viikkoa sitten, mutta vain yksi mun valitsemista kursseista on oikeasti alkanut jo. Homma toimii niin, etta ennen jokaista tuntia pitaa menna istumaan luentosalin eteen jannittamaan, onko kurssin opettaja jo palannut lomilta ja saapuko tama arvon professori kenties paikalle. Kursseilla ei siis ole varsinaista alkamispaivaa, vaan luennot alkaa kun proffaa huvittaa. Valilla turhauttaa laukata edestakaisin kodin ja yliopiston valia, kun tosiaan Cultura Brasileira, Brasilian kulttuuri -kurssi on tahan mennessa ainut, jonka opettaja on oikeasti saapunut paikalle. Hyva puoli odottelussa on se, etta oon tutustunu jo vaikka kuinka moneen opiskelijaan, vaihtareihin ja paikallisiin, odotellessamme kurssien alkamista kaytavilla.

Kielen kanssa sujuu aika kivasti, ymmarran melkein kaiken, puhuminenkin sujuu ok, mutta on mulla viela paljon opittavaa. Ekalla luennolla muut teki useamman sivun muistiinpanoja Brasilian alkuperaiskansoja kuvaavasta taiteesta, ma lahinna ponnistelin ymmartaakseni edes paallisin puolin mista on kyse, ei oo toi Brasilian taidehistoria se kaikkein tutuin aihealue. Viela. Olin kuitenkin aika ylpea, kun yks brasilialianen tytto sano, etta sen on helpompi ymmartaa mun puhetta kun portugalilaisten. Todellisuudessahan syy on todnak se, etta en puhu viela hirveen nopeesti, ja portugalilaiset taas pistelee menemaan kauheeta tahtia.

Syominen ja juominen on tosi halpaa. Yliopistolounas sisaltaa alkukeiton, salaatin, leivan, paaruuan, ja jalkiruuan. Hinta 2e. Baareissa ja kahviloissa olut on vaan euron tai vahan paalle, ja mojitonkin saa 2,5 euroon. O ou.

Boa noite, sou a sua vizinha. Pode emprestar-me a saca-rolhas?

Viikonloppu ohi, ei mentykaan paakaupunkiin kun virolaiskamppiksen kaveri Lissabonista tuli kaymaan. Perjantaina saa oli ihan kamala, sato jokaisesta ilmansuunnasta ja kadut tulvi, mut onneks viikonloppuna oli sit lopulta tosi hyva ilma. Lauantaina haahuiltiin kaupungilla ja sunnuntaina suunnattiin biitsille laheiseen rantakaupunkiin Figueira da Foziin.

Elama taalla on alkanu rullaamaan tosi hyvin. Muutin viime viikolla kimppakamppaan yhdessa vaihtareiden ja portugalilaisten kanssa. Kamppiksina virolainen Teele, itavaltalainen Angelika, italialainen Nicole ja portugalilaiset Ines ja Joana. Mulla kavi ihan uskomaton munkki kun tytot pyysi mua niiden kanssa asumaan, asunto on lahella yliopistoa ja keskustaa, ja se on muutenkin aika mieleton: 7 h+ k+2 kh+3 parv. Talossa on mielettoman korkeat huoneet ja se on just rempattu. Lisaks vuokra on melko huokea, ja kamppistytot alyttoman hyvia tyyppeja. Naapurit on kans opiskelijoita, ja niilta voi aina kysella kaikenlaista lainaan, kuten viininpullon avaajaa tai muuta hyodyllista. "Boa noite, sou a sua vizinha. Pode emprestar-me a saca-rolhas?"

Taa Coimbran kaupunki on melkoista yla- ja alamakea, koko ajan saa kiiveta tai laskeutua. Matkassa kampilta yliopistolle menee noin kymmenen minuuttia, josta viisi on jyrkkaa alamakea ja viisi jyrkkaa nousua, vahan niinku nousis Harjun portaita. Jouluun mennessa mulla on todennakoisesti melkoiset megapohkeet. Julkinen liikenne tarkoittaa taalla busseja ja hisseja. Alakaupungista nousee hissi ylos yliopistolle, joka on suuren kukkulan huipulla.

Yliopistolla vaan jatketaan ihme kohellusta, kansainvalisessa toimistossa pitaa kayda noin kaksi kertaa paivassa etta saa asiansa hoidettua. Sain esimerkiksi eilen tietaa etta mulle olis ollut paikka ilmasella kielikurssilla, mutta kukaan ei vaan kertonu sita mulle. Nyt en enaa voi menna, kun sita kurssia on mennyt jo viikko. Arsyttaa aivan alyttomasti, saavuin viikko sitten ja kysyin heti paasenko sille kielikurssille, mutta mulle kerrottiin etten mahdu ryhmaan. Eilen sitten sain kuulla, etta tyyppi, jonka kanssa asioin viikko sitten ei oikeastaan tiennyt kielikursseista mitaan, kunhan jauhoi mita sattuu. Eli nyt mulla ei oo kahteen viikkoon mitaan jonkun turhan jampan takia, kiitti, obrigada. Muutenkin taalla pitaa ilmeisesti tottua siihen, etta asioita ei oikein hoideta, tai jos hoidetaan niin ehka huomenna, mutta silloinkin vain siina tapauksessa etta saavut paikalle ja kysyt onko asia jo hoidettu. Nyt oottelen etta normaalit kurssit alkais.

Taa yliopisto on alottanu 1290 ja puitteet on sen mukaiset, tosi hienoja rakennuksia ja saksalaisia turisteja valokuvaamassa niita. Viime perjantaina vaihtareille jarjestettiin tutustumiskierros Museu Academicossa, yliopiston vanhassa museossa, ja menin odottelemaan museon oven eteen kierroksen alkamista. 20 minuuttia sovittua myohemmin paikalle saapui kierroksen pitaja, ja muita ei sitten tullutkaan. Kierros jai sitten kiertamatta, jotenkin mun tuuria :D. Ensi viikonloppuna meen vaihtareille jarjestettavalle retkelle Portoon, kaydaan jossain Port-viinitilalla ja tutustutaan kaupunkiin. Sinne retkelle on kanssa tulossa yks suomalainen tytto, tapasin sen lauantaina baarissa. Se on laakisopiskelija Turusta ja meilla on yhteisia tuttuja. Piiri pieni pyorii.