Tällä viikolla vietettiin muutama päivä ilman sähköä kun vuokraisäntä ei ollu maksanu laskuja, se olis sen homma hoitaa ne. Syötiin sit kynttiläillallisia ja mentiin aikasin nukkumaan tai vaihtoehtoisesti yöelämään pakoon kodin pimeyttä. Nyt kuitenkin taas pelittää. Me odotetaan kämppisten kanssa jännityksellä, mikä paikka kaipaa korjausta seuraavaks. Talo on ihana ja remontoitu, mutta tarpeeksi vanha niin että vuorotellen joku hana, ikkuna, suihku tai ovi on rempallaan. Joskus kyse on myös siitä, että me ei vaan osata. Meillä on täällä kaasuhella, eikä kukaan meistä vaihtareista ollut käyttänyt sellaista aiemmin. Tai hellan kanssa nyt vielä sujui, mutta kun haluttiin leipoa niin taidot ei enää riittäneet uunin käyttämiseen. Kävin pyytämässä naapurin avuksi, ja kun browniet oli valmiita niin vietiin Paulolle palanen.
Tällä viikolla törmäsin yllätyksekseni suomalaisturisteihin keskustassa. Meinasin kysyä, mistä päin Suomea eläkeläisryhmä oli, mutta ei mun sitten tarvinnutkaan, ne oli Turusta. Kuulihan sen. Niillä oli portugalilainen opas, joka puhui suomea (ei kuitenkaan turkulaisittain)! Mekin turisteiltiin kämppisten ja yhden brasilialaisen tytön kanssa tänään, käytiin Fatiman kaupungissa. Se on tänään ja huomenna täynnä pyhiinvaeltajia, ja muutenkin joka vuosi aina 13. touko- ja lokakuuta. Kaupunki oli käsittämättömän täynnä sekä ihmisiä että matkamuistoputiikkeja. Vaikka tavaraa oli tarjolla pyhimyssytkäreistä itsevalaiseviin, pimeässä loistaviin Neitsyt Maria -patsaisiin, ostin vain bussilipun takaisin kotiin. Vannon, etten ole koskaan nähnyt niin paljon tilpehööriä kerralla yhdessä paikassa.
Käytiin tänä viikonloppuna myös elokuvissa. Täällä on tapana, että elokuvan keskivaiheilla pidetään tankkaustauko. Elokuvayleisöllä on 7 minuuttia aikaa käydä ostamassa vielä vähän lisää pop corneja tai arvailla elokuvan loppuratkaisua vieruskaverin kanssa kesken filmin. En tiedä kuka matemaatikko on laskenut, että seitsemän minuuttia on aika, jossa ihmiset ehtivät ulos ja takaisin sisään ennen kuin pätkä laitetaan taas pyörimään, sillä ihmiset valuivat sisään tasaisesti tauon jälkeen elokuvan jo pyöriessä. Yleensä täällä ei ajan suhteen olla niin tarkkoja. Silti hervottoman suuret rannekellot ovat muotia. Se ei ehkä kuitenkaan kerro portugalilaisten aikakäsityksestä paljoakaan, täsmällisyydellä kun ei ole niin kauhean suurta merkitystä. Täällä saa myös aina jonottaa joka paikkaan, ja joka paikassa täytyy ottaa jonotusnumero. Numerolla ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole oikeastaan merkitystä, koska jonoissa kestää aina niin kauan, että puolet ihmisistä kyllästyy ja lähtee kesken pois. Niinpä jonotusnumeroissa edetään ihan miten sattuu, ja jos sattuu pääsemään ihan hoitamaan asiaansa ennen sulkemisaikaa, ei ole mitenkään tavatonta että lähetetään jonottamaan toiseen paikkaan koska asia ei ehkä kuulukaan kyseiselle henkilölle. Usein toisesta paikasta lähetetään takaisin ensimmäiseen. Kafkalta terveisiä.
Oon löytäny kaupunginkirjaston ja lainannutkin jo sarjiksia. Löysin myös mainion sarjiskaupan ihan läheltä kotia. Yliopiston kirjastoissa asioiminen on nihkeetä, voidakseen mennä lukemaan kirjastoon pitää täyttää lomake, jonka jälkeen lukusalia saa käyttää tasan tunnin. Halusin lainata yhden kirjan, ja mun piti ensin täyttää lomake, jonka jälkeen virkailija kysyi samat tiedot uudestaan ja halusi nähdä kaikki mahdolliset dokumentit jotka todistaa mun henkilöllisyyden. Täkäläinen byrokratia on hullunkurista, kaikki on muka-tiukkaa mutta sitten itse virkailijatkin on oikeesti ihan hukassa ja löysin rantein. Kaikesta säädöstä ja veivaamisesta huolimatta kaikki järjestyy aina lopulta, oon tosi tyytyväinen mun elämään täällä ja iloinen siitä, että olen juuri täällä juuri nyt.
Kävin angolilaisissa tansseissa ja tykkäsin, luulin että se olis ollu jotain Suomessa tanssitun afron tyyppistä, mutta ne olikin paritansseja. Eka kerta oli kuitenkin myös mun viimeinen, koska ne muutti kurssin aikataulua niin että kaikki tanssitunnit on mun luentojen kanssa päällekäin. Yritettiin alottaa myös salsa mun kämppiksen Nicolen kanssa, mutta se olikin edistyneitten ryhmä, alkeet alkaa vasta ens viikolla. Aattelin myös kokeilla yliopiston järjestämää kansantanssikurssia.
Tällä viikolla törmäsin yllätyksekseni suomalaisturisteihin keskustassa. Meinasin kysyä, mistä päin Suomea eläkeläisryhmä oli, mutta ei mun sitten tarvinnutkaan, ne oli Turusta. Kuulihan sen. Niillä oli portugalilainen opas, joka puhui suomea (ei kuitenkaan turkulaisittain)! Mekin turisteiltiin kämppisten ja yhden brasilialaisen tytön kanssa tänään, käytiin Fatiman kaupungissa. Se on tänään ja huomenna täynnä pyhiinvaeltajia, ja muutenkin joka vuosi aina 13. touko- ja lokakuuta. Kaupunki oli käsittämättömän täynnä sekä ihmisiä että matkamuistoputiikkeja. Vaikka tavaraa oli tarjolla pyhimyssytkäreistä itsevalaiseviin, pimeässä loistaviin Neitsyt Maria -patsaisiin, ostin vain bussilipun takaisin kotiin. Vannon, etten ole koskaan nähnyt niin paljon tilpehööriä kerralla yhdessä paikassa.
Käytiin tänä viikonloppuna myös elokuvissa. Täällä on tapana, että elokuvan keskivaiheilla pidetään tankkaustauko. Elokuvayleisöllä on 7 minuuttia aikaa käydä ostamassa vielä vähän lisää pop corneja tai arvailla elokuvan loppuratkaisua vieruskaverin kanssa kesken filmin. En tiedä kuka matemaatikko on laskenut, että seitsemän minuuttia on aika, jossa ihmiset ehtivät ulos ja takaisin sisään ennen kuin pätkä laitetaan taas pyörimään, sillä ihmiset valuivat sisään tasaisesti tauon jälkeen elokuvan jo pyöriessä. Yleensä täällä ei ajan suhteen olla niin tarkkoja. Silti hervottoman suuret rannekellot ovat muotia. Se ei ehkä kuitenkaan kerro portugalilaisten aikakäsityksestä paljoakaan, täsmällisyydellä kun ei ole niin kauhean suurta merkitystä. Täällä saa myös aina jonottaa joka paikkaan, ja joka paikassa täytyy ottaa jonotusnumero. Numerolla ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole oikeastaan merkitystä, koska jonoissa kestää aina niin kauan, että puolet ihmisistä kyllästyy ja lähtee kesken pois. Niinpä jonotusnumeroissa edetään ihan miten sattuu, ja jos sattuu pääsemään ihan hoitamaan asiaansa ennen sulkemisaikaa, ei ole mitenkään tavatonta että lähetetään jonottamaan toiseen paikkaan koska asia ei ehkä kuulukaan kyseiselle henkilölle. Usein toisesta paikasta lähetetään takaisin ensimmäiseen. Kafkalta terveisiä.
Oon löytäny kaupunginkirjaston ja lainannutkin jo sarjiksia. Löysin myös mainion sarjiskaupan ihan läheltä kotia. Yliopiston kirjastoissa asioiminen on nihkeetä, voidakseen mennä lukemaan kirjastoon pitää täyttää lomake, jonka jälkeen lukusalia saa käyttää tasan tunnin. Halusin lainata yhden kirjan, ja mun piti ensin täyttää lomake, jonka jälkeen virkailija kysyi samat tiedot uudestaan ja halusi nähdä kaikki mahdolliset dokumentit jotka todistaa mun henkilöllisyyden. Täkäläinen byrokratia on hullunkurista, kaikki on muka-tiukkaa mutta sitten itse virkailijatkin on oikeesti ihan hukassa ja löysin rantein. Kaikesta säädöstä ja veivaamisesta huolimatta kaikki järjestyy aina lopulta, oon tosi tyytyväinen mun elämään täällä ja iloinen siitä, että olen juuri täällä juuri nyt.
Kävin angolilaisissa tansseissa ja tykkäsin, luulin että se olis ollu jotain Suomessa tanssitun afron tyyppistä, mutta ne olikin paritansseja. Eka kerta oli kuitenkin myös mun viimeinen, koska ne muutti kurssin aikataulua niin että kaikki tanssitunnit on mun luentojen kanssa päällekäin. Yritettiin alottaa myös salsa mun kämppiksen Nicolen kanssa, mutta se olikin edistyneitten ryhmä, alkeet alkaa vasta ens viikolla. Aattelin myös kokeilla yliopiston järjestämää kansantanssikurssia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti