Lueskelin tänä aamuna eka kertaa täällä ollessani mun Suomessa käyttämää portugalin kielen oppikirjaa. Huomasin että se on ihan oikeesti story of my life, kirjassa esiintyvät henkilöt nimeltään Marta, Leena, Pekka ja Paula, ja kirjan päähenkilöllä on mun tapaan kavereina italialainen ja itävaltalainen tyyppi. Ootan millon löydän mun virolaisen kämppiksen tuntomerkit kirjasta :D
Mun nimi on jotenkin vaikea käsittää täällä (siis puhun nyt etunimestä, sukunimeänihän saan toistella jatkuvasti Suomessakin), olin luullut että Irma olis kansainvälinen nimi. Mut ehkä kaksiosainen nimi sekottaa, koska täällä niitä ei juuri ilmene. Lisäksi 'irmã' tarkottaa portugaliksi siskoa, niin mun nimi on jo useaan otteeseen yliopistolla ymmärretty Irmã Liisa, eli sisar Liisa... Portugali teki musta nunnan. Monille Suomi on ihan älyttömän kaukainen paikka, ja joidenkin on vaikea käsittää, että Suomessa voi opiskella portugalia. Yksi täti joka on mun kanssa samoilla kursseilla kysyi, onko mun vanhemmat Portugalista kun oon suomalainen ja puhun portugalia, sen mielestä se oli muuten ihan mahdoton yhtälö. Suomalaisuus aiheuttaa edelleen "Que exótico!" -tyyppisiä reaktioita.
Mulla ei oo ollu ennen tänne tuloa oikeastaan minkäänlaisia ennakkoluuloja portugalilaisia kohtaan, en tiennyt maasta tai sen ihmisistä kovinkaan paljoa ennen tänne tuloa. Turistioppaasta luin, että Portugali on maailman ainut viinipullon korkkien valmistaja, että portugalilaiset ovat tutkimusten mukaan EU:n laiskin kansa ja että täällä juodaan eniten alkoholia koko maailmassa. Portugalin kielikurssin opettaja kertoi myös, että stereotypian mukaan portugalilaiset ovat karvaista kansaa, mikä pitää kyllä havaintojeni perusteella paikkansa. Olen myös huomannut, että ääneni on matalampi kun puhun portugalia, on pakko puhua jotenkin kurkusta. Joo ja toinen meidän portugalilaiskämppiksistä puhuu englantia, mutta toinen ei. Se on ihan hyvä, tulee harjoiteltua. Meidän kämppä on vanhassa talossa, niin aina joku putki on vähän rempallaan, ja putkimiehet ovat käyneet meillä pariin otteeseen. Toinen putkimiehistä puhuu hyvää englantia ja toinen täydellistä saksaa. Yliopistolla kukaan ei puhu kumpaakaan. !?
Ihan alusta lähtien, kun seisoin Coimbran juna-asemalla matkalaukkujeni kanssa, multa on kysytty tietä portugaliksi. Mietin, eikö kysyjä kenties huomannut, että näytin turistimmalta kuin kukaan paikalla olijoista, vaan päätti kysyä suunnistusohjeita juuri minulta. Muutenkin multa kysytään neuvoa toistuvasti, eli näytän ehkä jo jossain määrin coimbralaiselta, hehe. Tähän mennessä tosin en ole osannut neuvoa kysyjää perille kuin kerran, ja sekin johtui siitä että kysytty määränpää oli kysyjän selän takana. Täällä Coimbrassa on tosi paljon turisteja, ehkä siksikin neuvoa kysytään harvinaisen usein. Turistiryhmät koostuvat useimmiten saksalaisista eläkeläisistä, joille tämä kaupunki on ihan väärä matkakohde. Portaita ja nousemista muutenkin on niin paljon, että saksalaismummut ja -papat riskeeraavat terveytensä nähdäkseen Coimbran yliopiston maailmankuulun vanhan kirjaston. Täällä on myös yksi nähtävyys, jota yksikään turistiopas ei mainitse: kaupungin keskustassa on vankila. Inês, portugalilainen kämppis, kertoi että joka vuosi sieltä karkaa 2-3 vankia. Jännitystä elämään.
Fuksiaiset on täällä vedetty äärimmilleen, siinä missä Suomessa sekoillaan yksi päivä, Coimbrassa 'praxe' eli uusien opiskelijoiden höykyytys jatkuu koko ensimmäisen vuoden. Perinteisiin keskiaikaisiin viitta-asuihin pukeutuneet vanhemmat opiskelijat nöyryyttävät caloiroja, ekan vuoden opiskelijoita pitkään ja hartaasti. Siksi kampuksella aina joku laulaa kovaan ääneen, halaa ihmisiä maksusta tai harhailee ympäriinsä pukeutuneena pyjamaan. Odotan jännityksellä jaksavatko vanhemmat opiskelijat ihan oikeasti hyppyyttää nuorempiaan toukokuuhun asti.
Eilen käytiin rannalla Figueira da Fozissa. Kaupungissa oli myös vanhan tavaran markkinat, ja käsiini osui valokuva vuodelta 1925, joka oli päivätty mun synttärinä. Oli tietenkin pakko ostaa. Ostin myös vanhoja sarjiksia.
Parhain terveisin, com os meus melhores cumprimentos,
Sisko-Liisa
Mun nimi on jotenkin vaikea käsittää täällä (siis puhun nyt etunimestä, sukunimeänihän saan toistella jatkuvasti Suomessakin), olin luullut että Irma olis kansainvälinen nimi. Mut ehkä kaksiosainen nimi sekottaa, koska täällä niitä ei juuri ilmene. Lisäksi 'irmã' tarkottaa portugaliksi siskoa, niin mun nimi on jo useaan otteeseen yliopistolla ymmärretty Irmã Liisa, eli sisar Liisa... Portugali teki musta nunnan. Monille Suomi on ihan älyttömän kaukainen paikka, ja joidenkin on vaikea käsittää, että Suomessa voi opiskella portugalia. Yksi täti joka on mun kanssa samoilla kursseilla kysyi, onko mun vanhemmat Portugalista kun oon suomalainen ja puhun portugalia, sen mielestä se oli muuten ihan mahdoton yhtälö. Suomalaisuus aiheuttaa edelleen "Que exótico!" -tyyppisiä reaktioita.
Mulla ei oo ollu ennen tänne tuloa oikeastaan minkäänlaisia ennakkoluuloja portugalilaisia kohtaan, en tiennyt maasta tai sen ihmisistä kovinkaan paljoa ennen tänne tuloa. Turistioppaasta luin, että Portugali on maailman ainut viinipullon korkkien valmistaja, että portugalilaiset ovat tutkimusten mukaan EU:n laiskin kansa ja että täällä juodaan eniten alkoholia koko maailmassa. Portugalin kielikurssin opettaja kertoi myös, että stereotypian mukaan portugalilaiset ovat karvaista kansaa, mikä pitää kyllä havaintojeni perusteella paikkansa. Olen myös huomannut, että ääneni on matalampi kun puhun portugalia, on pakko puhua jotenkin kurkusta. Joo ja toinen meidän portugalilaiskämppiksistä puhuu englantia, mutta toinen ei. Se on ihan hyvä, tulee harjoiteltua. Meidän kämppä on vanhassa talossa, niin aina joku putki on vähän rempallaan, ja putkimiehet ovat käyneet meillä pariin otteeseen. Toinen putkimiehistä puhuu hyvää englantia ja toinen täydellistä saksaa. Yliopistolla kukaan ei puhu kumpaakaan. !?
Ihan alusta lähtien, kun seisoin Coimbran juna-asemalla matkalaukkujeni kanssa, multa on kysytty tietä portugaliksi. Mietin, eikö kysyjä kenties huomannut, että näytin turistimmalta kuin kukaan paikalla olijoista, vaan päätti kysyä suunnistusohjeita juuri minulta. Muutenkin multa kysytään neuvoa toistuvasti, eli näytän ehkä jo jossain määrin coimbralaiselta, hehe. Tähän mennessä tosin en ole osannut neuvoa kysyjää perille kuin kerran, ja sekin johtui siitä että kysytty määränpää oli kysyjän selän takana. Täällä Coimbrassa on tosi paljon turisteja, ehkä siksikin neuvoa kysytään harvinaisen usein. Turistiryhmät koostuvat useimmiten saksalaisista eläkeläisistä, joille tämä kaupunki on ihan väärä matkakohde. Portaita ja nousemista muutenkin on niin paljon, että saksalaismummut ja -papat riskeeraavat terveytensä nähdäkseen Coimbran yliopiston maailmankuulun vanhan kirjaston. Täällä on myös yksi nähtävyys, jota yksikään turistiopas ei mainitse: kaupungin keskustassa on vankila. Inês, portugalilainen kämppis, kertoi että joka vuosi sieltä karkaa 2-3 vankia. Jännitystä elämään.
Fuksiaiset on täällä vedetty äärimmilleen, siinä missä Suomessa sekoillaan yksi päivä, Coimbrassa 'praxe' eli uusien opiskelijoiden höykyytys jatkuu koko ensimmäisen vuoden. Perinteisiin keskiaikaisiin viitta-asuihin pukeutuneet vanhemmat opiskelijat nöyryyttävät caloiroja, ekan vuoden opiskelijoita pitkään ja hartaasti. Siksi kampuksella aina joku laulaa kovaan ääneen, halaa ihmisiä maksusta tai harhailee ympäriinsä pukeutuneena pyjamaan. Odotan jännityksellä jaksavatko vanhemmat opiskelijat ihan oikeasti hyppyyttää nuorempiaan toukokuuhun asti.
Eilen käytiin rannalla Figueira da Fozissa. Kaupungissa oli myös vanhan tavaran markkinat, ja käsiini osui valokuva vuodelta 1925, joka oli päivätty mun synttärinä. Oli tietenkin pakko ostaa. Ostin myös vanhoja sarjiksia.
Parhain terveisin, com os meus melhores cumprimentos,
Sisko-Liisa
2 kommenttia:
Muistatko ne Henna luona pidetyt ritaripippalot, joissa Stinkku oli nunna? Etkö sie ollu jonkun sortin abbedissa? :)
Muutoin kuullostaa monimutkaiselle maalle tuo Portugali.
Onks oppikirjas kenties ollu Lusomania?
Lähetä kommentti